Otteluennakko Bulldogs - Rusko Mayhe

08.06.2018

Viime vuoden välieräpelin uusinta pelataan sunnuntaina 10.6.2018 klo 11:00-14:00 Nikkilän urheilukentällä

Yleisöystävällinen kotiavaus

Viime viikonloppuna käynnistynyt 3-divisioona on tänä vuonna tasokkaampi kuin aikoihin. Yleisölle tämä tietää hyvää, kun laadukkaita jenkkifutispelejä pääsee seuraamaan maksutta. Divisioonan voittoa tavoitteleva Sipoon Bulldogs pelaa ensimmäisen kotipelinsä tulevana sunnuntaina Nikkilän urheilukentällä klo 11:00-14:00. Seura haluaa vetää katsomoon myös vähemmän lajia tuntevia, joten paikan päälle on järjestetty ottelukuulutus, jonka avustuksella peliä on helppo seurata. Bulldogs-kahvio palvelee ja tapahtumaan on vapaa pääsy.

Sääennuste sunnuntaille on myös suotuisa: pilvipoutaa ja noin 15 astetta lämmintä.

Ensimmäinen ottelu oli Bulldogsille voitokas

Viime lauantaina Bulldogs kävi hakemassa Turussa maukkaan vierasvoiton Trojansin vieraana. Tiukka ottelu ratkesi Trojansin pallonmenetyksiin, joista Bulldogs pystyi rokottamaan riittävällä tehokkuudella. Jo viime kaudella erinomaisia otteita esittänyt Bulldogs-puolustus pelasi jälleen hyvän pelin. Kärsivällisesti puolustanut koiralauma tylsytti vastustajan hyökkäyksen ja pakotti Trojansin virheisiin. Trojansin nimivahva hyökkäys ei saanut lauantaina yhtäkään yli 15 jaardin peliä. Erikoisjoukkueet olivat vahvoja ja etenkin Bulldogsin potkunpalautukset toimivat erinomaisesti avauspelissä. Hyökkäys lähti viime kauden tapaan yskähdellen liikkeelle, mutta onnistui kuitenkin tekemään touchdownin ottelun loppupuolella.

Rusko puolestaan avasi kautensa tappiolla Rovaniemi Nordmenille. Nordmen on saanut vahvistuksia myös Oulusta. Pohjoisen pojat tulivat Ruskoon kovalla nipulla ja voittivat pelin selkein lukemin 13-46.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti. Runkosarjassa Rusko kävi hakemassa voiton Sipoosta lukemin 21-39, mutta välierissä Bulldogs voitti dramaattisten vaiheiden jälkeen 17-19.
Otteluraportti välierästä Rusko-Sipoo 12.8.2017
Otteluraportti runkosarjaottelusta Sipoo-Rusko 2.7.2017

Sunnuntain ottelun voiton avaimet

Hyökkäyksen pelirakentajaksi molemmilla joukkueilla on asettaa pätevät pelinrakentajat. Hyökkäyksen puolella avaimena on, miten linja pystyy antamaan pelinrakentajalle tilaa ja aikaa ratkaisuille. Bulldogsin Joel Alanen (#7) ja Mayhemin Joni Vatanen (#5) omaavat vahvan heittokäden, mutta pystyvät myös etenemään juosten. Bulldogsin hyökkäyksestä ei Trojans-pelissä vielä löytynyt selkeää ykköstargettia, mutta sunnuntaina esille voi nousta Joni Ranta-Aho (#5) tai debyyttinsä tekevä Joakim Ahlfors (#80). Santeri Korkee (#29) otti joukkueiden edellisessä kohtaamisessa kaksi hienoa touchdown-koppia. Ruskon puolelta Andreas Lindo (#28) ja Tuomas Tamminen (#29) olivat viime kaudella joukkueen hyökkäyksen syömähampaat.

Puolustuksessa avaimena tulee olemaan jälleen kärsivällisyys. Trojansia vastaan Bulldogs puolusti sitkeästi ja käytti vastustajan virheet tehokkaasti hyväkseen syötönkatkoina. Puolustuksessa Bulldogsilla ei ollut varsinaista heikkoa lenkkiä. Trojans testasi puolustusta monipuolisesti sekä juoksulla että eripituisilla heittopeleillä, mutta Jonas Lövin ryhmä kesti hienosti. Kapealla miehityksellä pelannut tukimiesryhmäkin vahvistuu, kun Teemu Hukkanen (#27) palaa Yhdysvalloista. Puolustuksen linjan tulee olla tarkkana pelinrakentajan omien juoksujen kanssa, joilla Trojans eteni pääosan jaardeistaan viime viikonloppuna. Vasta 16-vuotias Berkan Dugan (#52) pelasi vahvasti viime viikonloppuna puolustuksen linjan keskellä.

Hermokontrolli tulee avauspelien perusteella olemaan tärkeää. Bulldogs otti avauspelissä neljä 15 jaardin henkilökohtaista rangaistusta. Viime sunnuntaina kolme Mayhemin pelaajaa ajettiin ulos epäurheilijamaisen käytöksen johdosta.. Jenkkifutiksessa rangaistukset ovat aina joukkuerangaistuksia. Vastustajalle rangaistuksella annettu 15 jaardia ja uudet yritykset voivat ratkaista tiukkoja pelejä.

Bulldogsin avainpelaaja tullee jälleen olemaan huikean avaupelin pelannut Ville Roitto (#28), joka teki Turussa kaikki Bulldogsin touchdownit. Roitolla on iso vastuu myös erikoistilannepeleissä potkunpalauttajana. Yllättävän suureksi tekijäksi voi myös nousta kenttäpotkumaalit. Santeri Korkee (#29) esitti lupaavia otteita avauspelissä ja kolmen pisteen kenttäpotkumaalit voiton kannalta ratkaisevan tärkeitä.

3-divisioona on erittäin mielenkiintoinen

Avauskierroksen perusteella odotettavissa on erittäin tiukka ja mielenkiintoinen kausi. Bulldogsin ja Nordmenin voittojen lisäksi voittoihin ylsivät Vaasan ja Tampereen Vaahteraliigaseurojen kakkosjoukkueet Royal As ja Patriots. Tamperetta vastaan TAFT jäi nollille, mutta paikallisvastustaja Falcons taisteli tasaväkisesti kovaa vaasalaisryhmää vastaan häviten vain neljällä pisteellä. Tänä viikonloppuna joukkueiden väliset voimasuhteet selkeytyvät entisestään, kun Falcons matkustaa Rovaniemelle, TAFT Turkuun ja Patriots Vaasaan. Vaasan ja Tampereen ykkösjoukkueet kohtaavat Vaahteraliigassa perjantaina, joten on mielenkiintoista nähdä minkälaisilla kokoonpanoilla joukkueiden kakkostiimit pelaavat sunnuntaina vastakkain.

BULLDOGSin kotipelit 2018:

14.7.2018 (la) klo 13:00 vs Pirkanmaa Patriots (Nikkilän urheilukenttä, Urheilutie 1, Sipoo)
21.7.2018 (la) klo 13:00 vs Hyvinkää Falcons (Nikkilän urheilukenttä, Urheilutie 1, Sipoo)