Kymmenen vuotta auringonpaistetta ja koiranilmaa

28.01.2026

Hyvässä seurassa

Vuoden 2026 alussa päätin astua sivuun Kerava Bulldogsin hallituksen puheenjohtajan tehtävästä. Kymmenen vuotta. Kun sen sanoo ääneen, tuntuu se sekä lyhyeltä että pitkältä ajalta – niin kuin hyvät vuodet yleensä tuntuvat.

En lähde kirjoittamaan tässä kattavaa historiikkia tai listaamaan saavutuksia. Sen sijaan haluan sanoa kiitos.

Urheilu ei rakenna luonnetta, se paljastaa sen - Heywood Broun
Vuonna 2024 Bulldogs voitti ensimmäisen miesten tason mestaruuden. Itselle vuosi päättyi säären halkeamiseen tuomarihommissa. Vakavin tuomarille koskaan Suomessa tapahtunut loukkaantuminen (tietääkseni ainoa ennätykseni tässä lajissa).
Vuonna 2024 Bulldogs voitti ensimmäisen miesten tason mestaruuden. Itselle vuosi päättyi säären halkeamiseen tuomarihommissa. Vakavin tuomarille koskaan Suomessa tapahtunut loukkaantuminen (tietääkseni ainoa ennätykseni tässä lajissa).

Ilman vapaaehtoisia ei olisi seuraa. Puheenjohtaja on vain yksi palanen palapelissä. Seura on ihmisten muodostama elävä organismi,  joka ei toimi ilman talkoohenkeä. 

     "Vapaaehtoiset eivät saa palkkaa, eivät siksi etteivät he olisi arvokkaita, vaan siksi että he ovat korvaamattomia." (Sherry Anderson) .

Kiitos teille kaikille, jotka olette tehneet Bulldogsista enemmän kuin urheiluseuran. Amerikkalainen jalkapallo on laji, jossa ei pärjää yksin kentällä tai sen ulkopuolella. Se on aina ollut Bulldogsin vahvuus. Olen saanut tehdä töitä hienojen ihmisten kanssa tämän rakastamani lajin parissa. On ollut aurinkoisia päiviä ja niitä hetkiä kun on saanut kahlata polvia myöden jäisessä sohjossa pimeänä marraskuun iltana. Kiitos Eppu, Anssi, Janne, Jose, Joni, Haatsi, Antti, Suvi, Jussi, Tarja, Maarit, Tommy, Teemu, Wolma, Juha, Roope, Kaitsu, Matti, Iiro, Ari, Ella, Jokke, Obe, Vilho, Jonatan, Toni, Lenni, Lauri, Rene, Niro, Simo, Andy, Sari...varmasti unohdan tästäkin listasta monia upeita tyyppejä, joiden kanssa olen saanut tehdä juttuja jenkkifutiksen parissa.

2023 pääsin pelaamaan valmentamiani junnuja vastaan kolmosdivarissa.
2023 pääsin pelaamaan valmentamiani junnuja vastaan kolmosdivarissa.

Erityisesti haluan kiittää Mikko "Pappa" Ranta-ahoa. Mikko on ollut minulle vuosien varrella korvaamaton tuki. Kokenut mielipide oikeaan aikaan, myötätuntoinen sana silloin kun sitä eniten tarvitsi...sellaista tukea ei voi liikaa arvostaa, eikä sitä voi ottaa itsestäänselvyytenä.

Yksi muisto nousee ylitse muiden. Kaudella 2020 valmensin itse juniorijoukkuetta. Omat taidot olivat rajalliset, mutta into oli kohdallaan. En osannut silloin aavistaa, mitä siitä porukasta kasvaisi. Tänä päivänä vähintään seitsemän tuon kauden U13 -junioria on pelannut tai pelaa miesten joukkueessa. Seuratessa näiden nuorten miesten kasvua ja kehittymistä ihmisinä ja pelaajina on tullut sellainen olo, että kaikki on ollut sen arvoista. Hienoa, kun entiset juniorit ja heidän vanhempansa tulevat moikkaamaan peleissä. Jonkinlainen muistijälki on selvästi jäänyt puolin ja toisin.

Good times. Junnuvalmentaminen oli monella tavalla mukavaa hommaa. Pitkiä päiviä ajellessa pitkin poikin Suomenniemeä, mutta hienoja muistoja.
Good times. Junnuvalmentaminen oli monella tavalla mukavaa hommaa. Pitkiä päiviä ajellessa pitkin poikin Suomenniemeä, mutta hienoja muistoja.

Bulldogs jatkaa hyvissä käsissä. Seura on nyt ehkä historiansa parhaassa tilanteessa. Edustusjoukkue pelaa kovalla tasolla ja seuran talous on hyvin tasapainossa. Vaikeiden vuosien jälkeen pitkäaikainen tavoite naisten joukkueesta on tällä kaudella toteutunut. Seuran puheenjohtajaksi astuu Eppu Pesonen, joka on pelannut seurassa juniorista saakka, toiminut valmentajana, talkoolaisena ja varapuheenjohtajana. Eppu on hyvä esimerkki siitä talkoohengestä ja pyyteettömästä työnteon meiningistä, johon Bulldogsin toiminta on perustunut hyvinä ja huonoina aikoina. 

Itse astun syrjään seuran virallisista tehtävistä. Jatkan Ruudun selostushommia, kirjoittelen ehtiessäni tänne otteluraportteja ja aika ajoin teen kenttäkuulutushommia, mutta nyt on aika antaa muiden viedä seuraa eteenpäin.

Minulla on ilo ja kunnia sanoa, että olen ylpeä siitä, mitä tämä seura on ja mitä se edustaa.

Kiitos, Kerava. Kiitos, Bulldogs.

Jaakko Latva-Pukkila

Hallituksen puheenjohtaja 2016–2025

Share