en-Kolmen tappion viikonloppu koiralaumalle

31/07/2017

Taistelevat koiralaumat taipuivat Lohjalla ja Vaasassa

Lauantaina pelatusta Lohja Lions-Sipoo Bulldogs edustuksen pelistä (lopputulos 10-0) voit lukea tarkemman raportin täältä.

Sunnuntaiaamu oli vasta sarastamassa, kun kaksi juniorijoukkuetta suuntasi kohti Vaasaa, jossa vastassa olivat Vikingsin U17 ja U13 -joukkueet. Joukkueista U13 pelaa yhteisjoukkueena Hyvinkää Falconsin kanssa. Yhteisjoukkuetta kutsutaan joukkueen yhteisellä päätöksellä Tigersiksi.

U17 hävisi avausottelunsa Kouvola Indiansille. Alusta alkaen oli selvää, ettei nuoresta koiralaumasta ollut vastusta rutinoituneelle vaasalaisryhmälle. Vikings yli takoi nopeaan tahtiin tauluun yli 30 pisteen johdon ja peli oli käytännössä ohi. Monipuoiisella hyökkäyspelillä edennyt Vikings repi Bulldogs-puolustuksen palasiksi. Lopputuloksesta ei joukkueen valmennuksellekaan jäänyt selkeää kuvaa, mutta lopputuloksena oli selkeä tappio. Treenaamattomuus näkyi joukkueen otteissa selkeästi hermoiluna ja pelin jäsentymättömyytenä. Joukkueessa löytyy kokoa ja näköä, joten loppukaudesta on jo odotettavissa huomattavasti terävähampaisempi koiralauma.

U17 pelin jälkeen nuoret Tigersit pääsivät Botniahallin tekonurmelle kauden avausotteluunsa. Joukkue oli saanut treenata hyvin ja peli lähtikin mainiosti käyntiin, kun pelinrakentaja Taavi Palo-oja juoksi pallon ensimmäisen hyökkäyksen päätteeksi maaliin. Seuranneessa puolustusvuorossa Vikings kuitenkin tasoitti pelin pitkällä kiertojuoksupelillä. Tämä ikävä kyllä oli loppupelin kuva. Vikings teki kaikki maalinsa samalla tavalla, kiertopeleillä kentän laidoille. Tigers-hyökkäys eteni pallon kanssa muutamaankin kertaan mallikkaasti aina maaalialueen tuntumaan, mutta hermostuneisuus näkyi virheinä ja tarvittavat maalit jäivät tekemättä. Neljännen jakson alussa Tigers nousi vielä iskuetäisyydelle, kun Palo-oja löysi heittopelillä laitahyökkääjä Miska Loukimon. Seuranneessa hyökkäysvuorossa Vikings juoksi jälleen jo tutuksi tulleen kiertopelin maaliin. Lopputulos Vikingsille 38-21 ja Tigersille kauden ensimmäinen tappio.

Hyökkäyspelissä joukkueesta kunnostautuivat edellämainitut Palo-oja ja Loukimo, mutta myös sisukkaasti pallon kanssa rynninyt Markku Pasanen. Puolustuksessa linebackit Jaakko Raunio ja Eetu Ojala urakoivat kumpaankin suuntaan ja tilkitsivät keskustan mallikkaasti. Seuraava peli Tigersilla on jo viikon päästä sunnuntaina, joten ratkaisuja puolustuksen ongelmiin haetaan nopeasti. "Hurja taistelu jokaiselta jätkältä, mutta tänään ei ihan riittävyt. 21 tehtyä pistettä pitäisi riittää voittoon, mutta tänään puolustuksemme ei pystynyt vastaamaan huutoon. Kovin lähellä oltiin voittoa, mutta Vikings ansaitsi voittonsa.! päävalmentaja Jaakko Latva-Pukkila toteaa.