en-Bulldogs U15 voittoon Porissa

24/06/2017

Nuoret koirat pelaava välieräottelunsa 1.7.2017 Söderkullassa klo 13.

Bulldogsin alle 15-vuotiaat pelasivat Porissa kotijoukkue Bearsia vastaan sunnuntaina 18.6.2017. Bulldogs U15 otti voiton Pori Bearsista todella tiukan ja monivaiheisen ottelun jälkeen.

Ottelun tärkeys näkyi myös kotijoukkueen valmistautumisessa. Voitolla Bears lähtisi pudotuspeleihin kotiedulla ja tappiolla porilaisten kausi olisi ohi. Mitään ei annettu ennenaikaisesti vastustajan tietoon, vaan kotijoukkue antoi kaikkien odottaa itseään ja hoiti valmistautumisen toisaalla. Bulldogs pääsi otteluun miltei parhaalla kokoonpanollaan, kun edellisessä pelissä loukkaantunut Mika Löytönen palasi kokoonpanoon.

Peli alkoi kotijoukkue Bearsin hallinnassa ja pallo vietiin ensimmäisellä drivellä juoksemalla Bulldogsin maalialueelle. Seuraavalla Porin hyökkäysvuorolla pallo kuitenkin polttaa porilaisten käsissä ja Berkan Dugan nappaa pallon Bulldogsille. Veeti Altio juoksee pallon itse maalialueelle ja onnistuneen lisäpistepelin ansiosta tllanne vieraille 6-8.

Porilaisten pelinrakentaja Jami Palmunen on kuitenkin edelleen erinomaisella pelipäällä ja juoksee porilaisille touchdownit seuraavilla kolmella drivellä ja kotijoukkue siirtyy jo 28-8 johtoon. Bulldogsin takaa-ajon aloittaa Aleksi Winqvist kahdella touchdownillaan. Jami Palmunen lisää porilaisten johtoa, mutta seuranneen aloituspotkun palauttaa pohjiin Jonatan Golan. Vaiherikkaan ensimmäisen puoliajan jälkeen tilanne on 34-28.

Toiselle puoliajalle molempien joukkueiden puolustukset kohensivat otteitaan ja hyökkäykset pysähtyvät 20 jaardin linjan sisäpuolella. Bulldogs-puolustuksessa hyviä otteita esittivät Felix Lehtonen, Vilho Rytkönen ja ensimmäistä sarjaotteluaan pelannut Jan Kangas. Vieraiden Mika Löytönen juoksee ottelun tasoihin ja jännitys nousee.Seuraavassa hyökkäyksessä Bulldogsin Emil Winqvist riistää pallon ja vie sen aina vastustajan maalialueelle saakka, tilanne Bulldogsille 34-42.

Jami Palmunen oli Bulldogs-puolustukselle edelleen vaikea pideltävä ja seuraavalla hyökkäysvuorolla hän nostaakin porilaiset jälleen tasoihin. Seuraavalla hyökkäysvuorolla esiin nousee jälleen uusi ratkaisija, kun ensimmäistä peliään pelaava taskuraketti Elmeri Aalto tuo pallon aivan kotijoukkueen maalialueen tuntumaan. Hieman onnekkaasti Mika Löytönen viimeistelee itse touchdownin, mutta Bears kuittaa välittömästi tasoihin. Tilanne 48-48.

Ottelun ratkaisusta vastaa erinomaisesti esiintynyt Mika Löytönen. Suunniteltu peli epäonnistuu, mutta pelinrakentajan oma ratkaisu ja pallo on maalissa. Puolustus huolehtii lopusta riistämällä pallon puolessa kentässä itselleen, jonka jälkeen Bulldogs vain kuluttaa pelikellosta sekunnit loppuun. Ottelun lopputulos 54-48.

Haastattelussa valmentaja Jussi Ala-Tuuhonen

"Todellinen tahtovoitto" Bulldogsin valmentaja Jussi Ala-Tuuhonen huokaisi ottelun jälkeen. "Viimeiseen minuuttiin asti jouduttiin taistelemaan jokaisesta jaardista. Joskus olen voittanut U13-matsin lisäpisteellä, mutta noin intensiivistä peliä en ole aiemmin kokenut. Erinomainen vastustaja ja etenkin hyökkäyspäässä todella vaarallinen. Pelillisesti monipuolinen vastustaja aiheutti vaikeuksia puolustukselle." Ala-Tuuhonen kehuu vastustajaa.

"Omassa pelissä hyökkäyksen linja pelasi vahvan ottelun. Berkan Dugan, Felix Lehtonen ja Vilho Rytkönen tekivät hurjasti duunia ja pitivät vastustajan puolustuksen kurissa. Hyökkäyksessä pelattiin omien vahvuuksien kautta ja palloa edistettiin juoksemalla. Winqvistin veljekset Emil ja Aleksi jatkoivat hyviä otteitaan. Pelinrakentajat Mika Löytönen ja Veeti Altio olivat myös hyvällä jalalla liikkeessä ja lukivat peliä erinomaisesti."

"Puolustuksella on eniten parannettavaa. Alussa oltiin pahasti jäljessä ja pelattiin ylivarovaisesti. Pelin edetessä parannettiin, mutta tähän tullaan harjoituksissa kiinnittämään erityisesti huomiota. " Jussi pohtii. "Erikoispelit olivat edelleen merkittävä vahvuus. Valtteri Aallon pitkät aloituspotkut pakottivat vastustajan lähtemään huonosta kenttäasemasta. Jan Kangas luki muutaman kerran hienosti vastustajan lyhyen avauspotkun ja muutenkin esiintyi vahvasti avauspelissään."

"Välierässä vastaan tulee Tampere Saints, joka voitettiin kauden ensimmäisessä pelissä. Todennäköisesti ei ollut Tampereen paras päivä silloin, joten odotan huomattavasti kovempaa vastusta välierässä 1.7.2017 Söderkullassa." Jussi miettii. "Tavoitteena on edelleen mestaruus, joten edelleen pitää pystyä joka pelissä parantamaan. Nyt suunta on hyvä."

Seuraava peli 1.7.2017 klo 13:00

Bulldogs U15 sijoittui sarjassa toiseksi ja pelaa välierissä Tampere Saintsia vastaan 1.7.2017 klo 13:00. Peli pelataan Söderkullan tekonurmella (Neiti Miilin tie 3, Sipoo).

Välierän voittaja pelaa sarjan ensimmäiseksi sijoittunutta Hämeenlinna Huskiesia vastaan finaalissa 9.7.2017 klo 13.

Bulldogs-joukkue 18.6.2017:

Elmeri Aalto
Valtteri Aalto
Veeti Altio (C)
Berkan Dugan (C)
Jonatan Golan
Jan Kangas
Felix Lehtonen (C)
Mika Löytönen (C)
Vilho Rytkönen
Aleksi Winqvist
Emil Winqvist

Teksti: Ari JJ Pesonen ja Jaakko Latva-Pukkila