en-Bulldogs 3-divisioonan finaaliin

13/08/2017

Huikea jännitysnäytelmä ratkesi vasta ottelun viimeisellä sekunnilla

Bulldogsin edustusjoukkue (3-2) matkusti pudotuspelien avauskierroksella Rusko Mayhemin (3-2) vieraaksi. Edellisessä kohtaamisessa Rusko oli voittanut koiralauman Sipoossa heinäkuun alussa, joten Bulldogs matkusti länsirannikolle revanssi mielessään. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun isoilla rostereilla ja kuumassa kesäkelissä nähtiinkin erittäin laadukas ja jännittävä jenkkifutisottelu.

Ottelu alkoi vierasjoukkueen kannalta synkästi. Heti ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan Ruskon pelinrakentaja Nick Stevens löysi kahdesti keskeltä Jasper Tenkon, joka juoksi pallon maalialueelle. Tenko itse potkaisi lisäpisteen haarukkaan, joten tilanne kotijoukkueelle 7-0.

Bulldogs ei saanut hyökkäystään rullaamaan ja joutui jälleen luopumaan pallosta omalla kenttäpuoliskollaan. Mayhem eteni Tuomas Tuomisen juoksuilla Bulldogsin 20 jaardin linjalle, josta Jasper Tenko potkaisi kenttäpotkumaalin. Tilanne kotijoukkueelle kahden onnistuneen draivin jälkeen jo 10-0.

Ottelun luonne muuttui pelin ensimmäisen neljänneksen umpeutuessa. Bulldogsin puolustus teki tärkeitä pysäytyksiä. Bulldogsin ensimmäinen mahdollisuus tuli kotijoukkueen epäonnistuneen lentopotkun jälkeen. Bulldogs pääsi aloittamaan hyökkäysvuoron hyvästä kenttäasemasta. Samalla päävalmentaja Mikko Ranta-aho vaihtoi yllättäen taktiikkaa selvästi heittopainotteisemmaksi. Tämä selvästi yllätti Mayhemin puolustuksen ja pelinrakentaja Joel Alanen löysi maalialueen kulmasta Santeri Korkeen. Tilanne oli 10-6. Korkee oli tähän saakka pelannut pääosin puolustuksen takakentällä ja tämä oli miehen ensimmäinen koppi laitahyökkääjänä.

Bulldogs sai selvästi lisää energiaa kavennuksen jälkeen ja ensimmäisen puoliajan loppupuoli olikin joukkueelta erinomainen. Puolustus tarjoil Mayhemille raudanlujia taklauksia ja hyökkäys sai onnistumisia toisensa perään. Heti seuraavassa hyökkäysvuorossa Alanen löysi jälleen maalialueelta Santeri Korkeen, joka otti uransa toisen kopin. Bulldogs siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, tilanne 10-12.

Toisen puoliajan loppuun Rusko lähti vielä hakemaan johtoasemaa. Kesken hyvin alkaneen hyökkäysvuoron puolustuksen linjamies Kimmo Wossilus pääsi antamaan painetta pelinrakentaja Nick Stevensille. Stevens joutui antamaan hätäisen heiton. Puolustuksen linjan päädyssä erinomaisen iltapäivän pelannut Timo Pulkkinen pääsi katkaisemaan. Pulkkinen juoksi pallon kanssa noin 60 jaardin matkan aina maalialueelle saakka. Kun Neem Rauankoski laittoi lisäpisteen haarukkaan, oli tilanne puoliajalle mentäessä Bulldogsin hyväksi 10-19.

Puoliajalla Rusko muutti pelisuunnitelmaansa yhä enemmän juoksupainotteiseksi. Etenkin Tuomas Tuominen kantoi isoa vastuuta Mayhemin hyökkäyspelissä ja juoksi useita lyhyitä pelejä. Vaikka jaardeissa mitattuna Mayhem pystyikin etenemään, molempien joukkueiden puolustukset pitivät hyökkäykset maalintekosektorin ulkopuolella. Rusko piti palloa ja Buldogsin puolustus alkoi vähitellen osoittaa väsymisen merkkejä.

Neljännelle neljännekselle Rusko tuli erittäin päättäväisesti. Tuomas Tuominen, joka oli koko iltapäivän ollut Mayhemin hyökkäyksen työjuhtana, sai päivän ainoan pitkän juoksupelinsä. 50 jaardinen juoksupeli toi Mayhemin aivan maalialueen tuntumaan, josta loppujen lopuksi pelinrakentaja Nick Stevens runnoi pallon väkisin maalialueelle. Onnistuneen lisäpisteen jälkeen tilanne oli kutkuttavasti 17-19, kun kellossa oli jäljellä alle kaksi minuuttia.

Loppuhetket olivatkin huippujännittävät. Bulldogs-hyökkäys joutui luopumaan pallosta neljän yrityksen jälkeen ja Mayhem aloitti viimeisen hyökkäysvuoronsa kun kellossa oli jäljellä alle minuutti. Tiukassa paikassa pelirakentaja Stevens löysi pitkällä heittopelillä laitahyökkääjä Juuso Kososen. Mayhem oli potkumaalietäisyydellä, kun pelikellossa oli jäljellä enää kolme sekuntia. Pitkä potkuyritys kuitenkin painui vasemmalta ohi ja vierasjoukkue ryntäsi kentälle juhlimaan finaalipaikkaa. Edellisvuodet voitoitta kulkeneelle koiralaumalle finaalipaikka oli iso asia, joka näkyi pelaajien ilmeissä.

Joukkueen voiton avaimena oli sitkeästi taistellut puolustus. Mayhemin huipputaitavat yksilöt Stevens, Tuominen ja Lindo pysäytettiin koko joukkueen yhteispanoksella. Vierasjoukkueen ykköspelaaja oli kahden touchdownin ja yhden syötönkatkon metsästänyt Santeri Korkee, joka urakoi kentällä molempiin suuntiin. Puolustuksen endinä pelannut Timo Pulkkinen palautti syötönkatkon touchdownin arvoisesti ja säkitti pelinrakentajan kolmesti. Joel Alanen pelasi eleettömän varmasti pelinrakentajana ja heitti kaksi touchdownia.

Lohja Lionsia vastaan koetun tappion jälkeen joukkueessa painotettiin virheiden välttämistä. Bulldogs pelasi Ruskossa virheettä ensimmäisen puoliajan, mutta toisella puoliajalla hermostuneisuus näkyi pallonmenetyksinä ja väärinä aloituksina. Joukkueen puolustuspeli oli totutusti erinomaisella tasolla, mutta hyökkäyspeliin on saatava tehokkuutta. Toisella puoliajalla hyökkäys pystyi vain satunnaisesti saamaan täyteen uusiin yrityksiin edellytettävät kymmenen jaardia.

Finaalissa vastaan tullee Rovaniemi Nordmen, joka voitti runkosarjan voittaneen Lohja Lionsin toisessa välierässä. Pelistä on tehty protesti, jonka ratkaisusta riippuu tuleva finaalisvastus. Mikäli ottelu lopputulos pidetään voimassa, finaali pelataan Sipoon Söderkullassa lauantaina 19.8.2017. Mikäli Lohja Lionsin tekemä protesti hyväksytään, finaali pelataan Lohjalla.

EDIT 15.8.2017: Liiton päätöksen mukaan Nordmenin voitto Lohjalla on hylätty. Täten finaalissa tulee vastaan Lohja Lions. Peli pelataan Harjun kentällä lauantaina 19.8.2017 klo 14 alkaen.