U13 aloitti kautensa voitolla ja tappiolla

14.6.2021

Bulldogsin joukkueista ensimmäisenä tositoimiin pääsi U13 koiralauma. Joukkueessa on ollut runsaasti vaihtuvuutta offseasonin aikana ja mukaan on tullut runsaasti uusia, nuoria jenkkifutareita. Porissa ensimmäisen pelinsä pelasivat Jadessa Lindholm, Touko Mäki-Kuhna, Väinö Porttila, Peetu Haarahiltunen ja Joona Tolvanen. Joukkueen vastuuvalmentajana toimi Bulldogsin edustusjoukkueen hyökkäyksen linjasta tuttu Eppu Pesonen.

Kuva: Aki Mäki-Kuhna

Alle 13-vuotiaiden (U13) 1-divisioona pelataan puolitoistakertaisena sarjana kuudessa turnauksessa. Jokaisessa turnauksessa pelataan kaksi peliä ja sarjan voittaa eniten pisteitä kerännyt joukkue.

Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Tampere Saints. Kokemattoman Bulldogsin otteissa näkyi hermostuneisuus ja vähäinen treeni. Saints oli talven aikana ehtinyt harjoittelemaan selvästi paremmin ja oli parempi molemmin puolin palloa.  Lopputuloksena selkeä voitto tamperelaisille lukemin 64-14. Bulldogs pääsi kuitenkin tekemään kaksi maalia ja juoksi yhten lisäpisteen sisään. Joukkueen maaleista vastasivat Niilo Alatalo ja Hugo Jokinen

Toisessa ottelussa vastaan asettui United Newland Crusaders Lohjalta. Ottelusta muodostui maalirikas jännitysnäytelmä, jonka koiralauma ratkaisi loppujen lopuksi edukseen numeroin 70-52. Maalien tehtailussa kunnostautuivat Alatalon ja Jokisen lisäksi Väinö Porttila sekä Touko Mäki-Kuhna.

Kuva: Aslak Haarahiltunen

"Meille avausturnaus oli lyhyen harjoituskauden johdosta vielä valmistautumista kauteen. Siihen nähtynä olin todella tyytyväinen pelaajien otteisiin pelikentällä. Iloinen ja reipas asenne huokui jokaisesta pelaajasta." vastuuvalmentaja Eppu Pesonen totesi. "Pienten onnistumisten kautta pelaajien itsevarmuus kentällä kasvoi turnauksen aikana, mikä olikin ensisijainen tavoitteemme. Pelillisiä asioita ehditään hyvin vielä hioa seuraavaan turnaukseen mennessä". Pesonen miettii.

Kuva: Aki Mäki-Kuhna

Turnaus oli positiivinen alku nuorten Bulldoggien kaudelle. Tsempparipalkinnon saivat Peetu Haarahiltunen ja Touko Mäki-Kuhna. Uusista pelaajista on mainittava myös Väinö Porttilan periksiantamattomuus ensimmäisissä peleissään.

Joukkueeseen on ollut mukavasti imua treenien alkamisen jälkeen ja toisessa turnauksessa Hyvinkäällä 31.7. nähdäänkin varmasti jo huomattavasti paremmin valmistautunut koiralauma. 

Kuva: Aki Mäki-Kuhna

U13 harjoittelee maanantaisin klo 18-20 Päivölänlaakson koulun tekonurmella Keravalla (Hakkuutie 7) ja perjantaisin klo 17:45-19:45 Jokipuiston nurmikentällä Nikkilässä (Puutarhurintie, Sipoo). Treeneihin voi tulla vapaasti kokeilemaan lajia ilmoittautumalla ennakkoon 040-812 6059 (vastuuvalmentaja Eppu Pesonen) tai 040-735 3983 (apuvalmentaja Jaakko Latva-Pukkila).

U13 1-divisioonan sarjaohjelma:

12.6. 2021 Pori

Saints-Bulldogs 64-14
Bulldogs-UNC 70-52

31.7.2021 Hyvinkää

8.8.2021 Turku

21.8.2021 Seinäjoki

4.9.2021 Hämeenlinna

25.9.2021 Tampere