Knights U13 varmisti 1-divisioonan mestaruuden!

15.9.2019

Voitto Trojansista varmisti mestaruuden

Tampereen turnaus avautui melko koleissa merkeissä. Ilma oli kuitenkin kuiva ja ottelun aluksi myös aurinko alkoi lämmittämään, joten olosuhteet olivat erinomaiset jenkkifutikselle. Knightsilla oli jälleen flunssakaudesta huolimatta jalkeilla 11 pelaajan rosteri, josta kaksi pelaajaa oli U11 -ikäisiä. Trojansillakin oli kahdeksan pelaajan rosteri, joten odotettavissa oli huomattavasti kovempi koitos kuin kahta viikkoa aiemmin Turussa. Turun turnauksessa Knights voitti Trojansin selkeästi 6-40.

Tappioitta edennyt Knights sai vastaansa sarjassa toisena olevan Trojansin. Voitolla Knights varmistaisi samalla U13 1-divisioonan voiton.

Antti Mälkki pelasi erinomaisen turnauksen. Mälkki tehtaili maaleja niin juoksemalla kuin kiinniotoillakin. Kuva: Ari JJ Pesonen

Ottelun alku oli Knightsin hyökkäyksen näytöstä. Lenni Altio on pelannut loistavan kauden Knightsin ykköspelinrakentajana. Altio jatkoi virheettömitä suorituksiaan myös Tampereella. Joukkueen hyökkäyksen ykköstykkinä oli Antti Mälkki, joka runnoi väkivahvasti pisteitä taululle. Juha Raunio oli tuttuun tapaan mahdoton pysäytettävä vastustajien puolustukselle. Lauri Kuutamo ja Aaro Haataja vastasivat tänään upeasti joukkueen sentterin tehtävistä. 

Lenni Altio (#14) on koko kauden ajan pelannut vuorenvarmaa peliä pelinrakentajana. Lauri Kuutamo (#25) on antanut sentterinä työrauhaa. Antti Mälkki (#29) etenee pallon kanssa kohti maalialuetta. Kuva: Ari JJ Pesonen

Trojansin hyökkäys on kuitenkin 1-divisioonan vaarallisimpia. Etenkin turkulaisten näyttävä heittopeli yllätti aluksi ritareiden puolustuksen. Turkulaiset pystyivät vastaamaan Knightsien maaleihin omillaan ja pitkään peli menikin vauhdikkaasti päästä päähän. Kun ritareiden puolustus alkoi saada pysäytyksiä, alkoi peli kääntyä. Knightsin hyökkäykselle ei nimittäin tänäänkään löytynyt pysäyttäjää.

Puolustus pysäytti turkulaisten etenemisen kahdella peräkkäisellä hyökkäysvuorolla. Mälkki näytti monipuolista osaamistaan ja eteni ensin juosten ja sitten kiinniotolla maalialueelle. Tilanne puoliajalle mentäessä 32-14 Knightsille.

Nuori Hugo Jokinen (#24) oli jo toisessa turnauksessaan. Kuva: Ari JJ Pesonen

Trojans tuli sisuuntuneena tauolta ja iski kaksi peräkkäistä touchdownia. Tämä ei kuitenkaan horjuttanut rutinoitunutta Knightsia. Pelinrakentajaksi vaihdettu Raunio suoriutui tässäkin tehtävässä erinomaisesti. RB:nä ensimmäistä kertaa pelannut Rene Rautiainen teki teedeen ja laidassa pelannut Lenni Altio teki toisen. Tämä tukahdutti turkulaisten pahimman innon.

Yhteistyössä on voimaa! Rene Rautiainen etenee pallon kanssa ja Juha Raunio blokkaajana. Kuva: Ari JJ Pesonen.

Knightsin puolustuksen suoritusta voidaan myös pitää onnistuneena. Iso ja nopea Lauri Kuutamo pelasi pääosin tukimiehenä yhdessä Laura Hanhelan kanssa. Niklas Mälkki ja pienikokoinen Niilo Alatalo taas tekivät vastustajan pelinrakentelun vaikeaksi puolustuksen linjassa. Mälkki pelasi vasta toista turnaustaan ja Alatalo on vasta U11 -ikäinen, joten molemmat esiintyivät todella hienosti.

Uusien pelaajien esiinmarssi on ollut yksi kauden monista ilonaiheista. Vasta muutaman kuukauden lajia harrastanut Niklas Mälkki pelasi vahvasti puolustuksen linjassa. Kuva: Ari JJ Pesonen

Toisen puoliajan loppu menikin sitten Knightsille. Mälkki ja Raunio kurittivat niin heitoilla kuin juoksemallakin väsynyttä turkulaispuolustusta ja pelin päätteeksi taululla olivat selkeät voittolukemat 60-26.

Laura Hanhela pelasi myös erinomaisen turnauksen. Laura on aloittanut harrastuksen vasta tänä kesänä. Kuva: Ari JJ Pesonen

"Oli kuvaavaa, että tähän paikkaan joukkue pelasi kauden parhaan pelinsä." päävalmentaja Jaakko Latva-Pukkila myhäili tyytyväisenä. "Hyökkäyksessä olemme pyrkineet painottamaan monipuolisuutta ja kierrättämään vastuuta eri pelaajille. Tänään Antti Mälkki oli hyökkäyksen syömähammas, kun muissa turnauksissa se on ollut vaikkapa Juha Raunio. Kaikki osa-alueet toimivat ja peli oli nopeaa molempiin suuntiin. Jätkät osaa hoitaa omat duuninsa. Kovaa ollaan tehty treeneissä töitä ja tulos näkyy nyt kentällä. Huikea joukkuehenki ja voitontahto."  Latva-Pukkila pohtii joukkueen vahvuuksia.

Nälkää riitti myös TAFT-peliin

Joukkue nautti tunnin väliajalla maittavaa lasagnea, mutta kentällä kylläisyys ei näkynyt. Tässä pelissä Knights suoritti kliinisen tehokkaasti. TAFT ei kyennyt haastamaan nopeasti ja vahvasti pelannutta ritarilaumaa. Tilanne oli jo puoliajalla 48-0, kun Knightsilta onnistui niin heitto kuin juoksukin.

Juha Raunio (#28) etenee pallon kanssa ja Elias Paajanen (#85) blokkaa. Kuva: Ari JJ Pesonen

Tämän pelin hahmoksi nousi muutenkin huikean kauden pelannut Lauri Kuutamo. Kuutamo oli väkivahva hyökkäyksen linjassa. Tukimiehenä pelatessaan iso ja taitava Kuutamo nappasi kaksi komeaa yhden käden syötönkatkoa, jotka molemmat riemukkaasti palautti maaliin. Myös Laura Hanhela otti uransa ensimmäisen syötönkatkon ja Niilo Alatalo puolustuksen linjasta jälleen säkityksen. Hyökkäyksessä Elias Paajanen teki kokonaiset kolme maalia upeilla kiinniotoilla. Etenkin Lenni Altion 40-jaardisesta heitosta otettu kiinniotto oli yksi kauden komeimmista suorituksista. Myös Rene Rautiainen heitti touchdowneja pelinrakentajana. Muista maaleista vastasivat Mälkki, Raunio ja Altio.

Lauri Kuutamo otti pelissä kaksi yhden käden syötönkatkoa ja palautti molemmat pohjiin. Kuva: Ari JJ Pesonen

Lopputulos oli selkeä voitto 78-14.

Turnauksessa joukkueen tsemppareina palkittiin Lauri Kuutamo ja Elias Paajanen.

Puolustus on yhteistyötä. Taklaamassa Lenni Altio (#14) ja Laura Hanhela (#26). Kuva: Ari JJ Pesonen

"Peli oli selvä jo aikaisessa vaiheessa, mutta positiivista oli useille pelaajille jakautuneet onnistumiset. Tuntui, että oli samantekevää kenet laittaa kentälle niin jokainen osaa harjoitellut jutut." Latva-Pukkila mietti. "Juha Raunio ei ennen tätä päivää ollut pelannut snäppiäkään pelinrakentajana, mutta homma toimi tosi nätisti. Lenni Altiohan on ollut huikea koko kauden ja Antti Mälkki pääsi tänään todellakin näyttämään monipuolista osaamistaan. Lauri Kuutamo on kaikessa hiljaisuudessa pelannut myös erinomaisen kauden ja todella hienoa, että pääsee myös välillä valokeilaan. Uudet pelaajat, esimerkiksi Niklas Mälkki ja Aaro Haataja, ovat lyhyessä ajassa kasvaneet tärkeiksi palasiksi." Latva-Pukkila miettii avainpelaajiaan. "Ykköshomma on kuitenkin joukkueen erinomainen henki. TAFT-pelin jälkeen vastustaja kiitteli, että joukkueemme on herramiehiä. Siitä olen todella ylpeä. Tämä on ehkäpä paras joukkue, jota olen ollut valmentamassa." Latva-Pukkila pohtii.

Elias Paajanen otti myös useita hienoja kiinniottoja turnauksessa. Kuva: Ari JJ Pesonen

Kausi päättyy Kuopiossa 21.9.2019

Aaro Haataja (#50) blokkaa linjassa vastustajan, Rene Rautiainen (#10) on antanut handoffin ja Antti Mälkki (#29) kiitää kohti vastustajan maalia. Kuva: Ari JJ Pesonen

Kauden viimeinen turnaus järjestetään Kuopiossa tulevana viikonloppuna. Siellä vastassa ovat TAFT sekä Hyvinkää Falcons. Kauden päätteeksi Knightsien kaulaan ripustetaan kultamitalit palkinnoksi hyvin tehdystä duunista. Jos olet maisemissa niin tule kannustamaan Knightseja kauden viimeiseen turnaukseen.

Teksti: Jaakko Latva-Pukkila