Rovaniemeltä kauden ensimmäinen tappio

2.7.2018

Rafael Pineda pysyi kurissa ensimmäisen puoliajan ajan. Kuva: Lassi Heikkilä
Rafael Pineda pysyi kurissa ensimmäisen puoliajan ajan. Kuva: Lassi Heikkilä

Koiralauman taistelu ei tällä kertaa tuottanut toivottua tulosta

Lassi Heikkilän erinomaisia kuvia löytyy TÄÄLTÄ.

Ottelun ennakkoasetelmat olivat herkulliset, olihan vastakkain kaksi tappiotta edennyttä joukkuetta. Myös Bulldogs sai Rovaniemelle kasattua kilpailukykyisen ryhmän. Susivoudin kentällä nähtiinkin jännittävä ja tasokas jenkkifutismatsi, joka ratkesi toisella puoliajalla isäntäjoukkue Rovaniemi Nordmenin voittoon 20-7.

Jo ensimmäisellä downilla Bulldogs kärsi loukkaantumisen jalan revähtämisen myötä. Tämä oli pitkälti vierasjoukkueen pelin kannalta ikävän enteellistä. Ottelun alku oli molemmilta pientä hapuilua. Molemmat joukkueet etenivät vuoron perään tasavahvasti. Maalia ei kumpikaan saanut aikaiseksi, kunnes Bulldogsille tapahtui peittovirhe. Nordmenin Alfonso Ikäheimo sai ottaa pitkän heiton täysin rauhassa kiinni ja juoksi maaliin. Lisäpiste ei onnistunut, joten tilanne oli 7-0 kotijoukkueelle.

Tästä ei mennyt kuin hetki, kun Bulldogsin takapuolustaja Ville Roitto nappasi syötönkatkon Rafael Pinedan heitosta ja juoksi maaliin. Bulldogsin lisäpisteen potkaisi maaliin Santeri Korkee. Puoliajalle mentiin tilanteessa 6-7 vierailijoille.

Kolmannella neljänneksellä alkoi sitten Bulldogsilla todellinen loukkaantumissuma, joka vaikutti merkittävästi ottelun lopputulokseen. Todella monta miestä joutui nopeaan tahtiin sivurajalle, joka aiheuttikin valmennukselle huomattavaa päänvaivaa. 

Bulldogs taisteli urheasti, mutta luokkaantumiset pakottivat laittamaan miehiä vieraille pelipaikoille. Jenkkifutiksen kaltaisessa taktisesti erittäin vaativassa pelissä tämä harvoin onnistuu.  Rovaniemen hyökkäyspelaaminen helpottui tämän myötä oleellisesti ja ottelun ratkaisupelaaja Rafael Pineda juoksi kaksi juoksumaalia. Pinedaa ei saatu samalla tavalla muutenkaan kuriin kuin ensimmäisellä puoliajalla. Peli päättyi siis kotijoukkueelle 20-7.

Kiitoksia Rovaniemelle kovasta pelistä. Bulldogs on nyt voittanut neljästä ensimmäisestä pelistään kolme. Bulldogs on nyt sarjassa kolmantena, edellään tappiotta edelleen olevat Pirkanmaa Patriots ja Rovaniemi. Rovaniemeä rasittaa edelliskaudelta rangaistuksena saatu kahden pisteen menetys. Nämä kolme taistelevatkin nyt kotiedusta neljän joukkueen pudotuspeleissä. Kriittisen tärkeä onkin 14.7.2018 klo 12:00 Nikkilässä pelattava kotiottelu Patriotsia vastaan, joka voittamalla Bulldogsilla on mahdollisuudet aina runkosarjan voittoon saakka. Tämä edellyttäisi siis Bulldogsin voittoa Patriotsista ja Patriotsin voittoa Rovaniemestä.

Seuraavan kerran koiralauma on pelikentällä lauantaina 7.7.2018, kun Vantaalla vastassa on paikallisvastustaja TAFT.